siitä lamaavasta järkytyksestä, että sain pakit. Että sinä et sittenkään, minusta.
Niin täytyy todeta, että oikeastaan minä olen kiitollinen sinulle. Että olit, ensimmäinen teinirakkauteni joka ei jäänyt vain kaukohaaveiluksi. Olen oppinut elämäni aikana sentään jotain.
Sen, että mitään ei tapahdu jos mitään ei tapahdu. Turha odottaa muutoksia jos ei ole valmis toimimaan itse sen eteen. Muuttamaan tapojaan ja toimintamallejaan. Hyppäämään tuntemattomaan. Ottamaan riskin.
Ja vaikka tällä kerralla oman elämän supersankariksi ryhtymällä en saavuttanut elämäni rakkautta tai edes pientä romanssia, heilastelua, pussailua, yhtään mitään, niin silti olen sitä mieltä että se kannatti.
Ainakin seuraavan tapauksen luulisi sujuvan hiukan helpommin. Osaan ryhtyä toiveista tekoihin lyhyemmässä ajassa kuin kolmessa kuukaudessa. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti