Osa 1: Oot sä kyllä aika ihana. En mä sille mitään voi. Ja miksi
edes yrittäisin sitä kieltää. Sun näkemisestä tulee hyvälle tuulelle. Ehkä vähän surullisellekin, mutta enimmäkseen iloiselle. Joten
nautin nyt sitten tästä satunnaisesta tapaamisesta kadulla ihan täysillä. Näin sinut. Juttelin
kanssasi. Eikä eka tapaamisemme
minun nolojen tunnustusten jälkeen edes ollut niin vaivaannuttava kuin olin pelännyt.
Vähän tietenkin, mutta nyt se on ohi ja tehty. Ja tästä eteenpäin voidaan
keskittyä rauhassa jatkamaan kavereina
olemista. Se on ihan hyvä.
Osa 2: En mä oikein tajua, miten voitkin olla niin kaunis ja ihana
ja hymyillä niin ystävällisesti. Vähän turhankin ystävällisesti, sanoisin. Ei
kavereita saa katsoa ja moikata tuolla lailla, ne kun saattaa mennä sekaisin
siitä. Varsinkin näin kauniina kevätpäivinä. Ja sitten NE hymyilevät ja hymyilevät ja hymyilevät, koko kotimatkan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti